Evankelista Jussi Jokisaaren mietteitä

 

OLETKO KIIKUN KAAKUN USKOSSA?

 

Vuosia sitten olin uskovaisen isän ja seurakunnan vanhimman hautajaisissa. Muistotilaisuudessa oli monenlaista ohjelmaa. Muistopuheissa palautettiin vainajasta saattoväen mieliin monia asioita, kuten tapana on. Lähiomaisten

puheenvuoron käytti vainajan vanhin poika. Ansiokkaasti hän kuvaili isäänsä. Hän muisteli erikoisella lämmöllä niitä hetkiä, jolloin hän sai lähteä ensimmäisiä kertoja isän mukana traktorin kyytiin. Uskon, että tuo osio puheessa kosketti lapsia

ja muita lähiomaisia. Ne jotka tunsivat vainajan muistivat hänet väkevänä, hiljaisena ja ahkerana puurtajana. Tyypillisenä pohjalaisena maanviljelijänä. Miehenä, joka ei varmaan loukannut sanoillaan ketään. Sillä hän oli harvinaisen hiljainen ja lempeä vaeltaja. Hän oli saanut Taivaan Isältä myös syvällistä sanottavaa seurakunnalle. Tosin hän ei järin usein avannut suutansa rukoushuoneen  saarnapöntössä. Mutta milloin häntä puhumaan pyydettiin seurakunta

sai kuulla selkeää, raitista Sanaa. Nyt oli vakaa, vaeltaja kyntänyt oman sarkansa loppuun. Levon aika oli alkanut. Omaisten, seurakunnan ja ystävien tuttavien mieliin  jäi  kaihon. ikävän ja kaipauksen tunnot. Uskoakseni jokainen muistotilaisuudesta kotiin lähtevä saattoi muistella vainajaa kunnioittavalla mielellä. Muistotilaisuus oli päättynyt. Suurin osa saattoväestä oli jo poistunut. Olin itsekin vaimoni kassa lähdössä. Ennen kuin läksimme hyvästelimme lesken ja vainajan lapset ja heidän perheensä. Siinä tilanteessa hyvästelin myös vainajan nuoremman pojan,  lähes keski - ikäisen miehen. Tiesin, että hän on mallikelpoinen ihminen. Mies, joka ei ollut koskaan käyttänyt alkoholia, eikä tupakkaa. Tiesin hänen olevan  edesmenneen  isänsä tavoin ahkera, mallikelpoinen mies. Toisaalta tiesin, ettei yhdenkään ihmisen parhaimmatkaan työt avaa ovea Taivaaseen, Jumalan kirkkauden maahan. Siksi päätin kysyä vainajan pojalta onko hän - isänsä tavoin tehnyt ratkaisun - ja vastaanottanut Jumalan armon Kristuksessa. Sen tähden kysyin: - " Miten sinulla nämä hengelliset asiat ovat? Isäsi oli uskossa, mutta oletko sinä?", kysyin  Huomasin, että sanani pysäyttivät hänet. Hän vastasi: " No, se on siinä kiikun kaakun"! Mieleeni syöksähti ajatus: " Se oli taitava väistöliike". Viereisessä huoneessa kotiin lähtevien aiheuttama hälinä häiritsi, joten pidempiin keskusteluihin ei ollut  tilaisuutta. Nuo kiikun kaakun sanat ovat mietityttäneet Ilmeisesti tuo raavas pohjalainen mies ei ole ainoa, joka kokee olevansa hengellisissä asioissa kiikun kaakun tilassa. Ei ole sisimmässään varma, kuinka minulle käy, kun kutsu ajan rajan taakse tulee. Ehkä sinä olet samassa tilassa? Vanhassa hengellisessä laulussa sanotaan: " Ei sulla rauhaa Jumalan, ei maailma tyydytä, oi se on kurjin asema mi voipi löytyä". Veljeni ja sisareni Kristuksessa tehtävämme on kertoa Jeesuksesta! Hänestä, joka antaa jokaiselle Häntä etsivälle Pyhän Hengen kautta rauhan ja pelastusvarmuuden. Tahdothan kertoa tässä levottomassa ajassa oleville lähimmäisillesi rauhasta, jonka olet saanut armosta  - uskon kautta Jeesukseen? Sen kertominen on jokaisen kristityn suurenmoinen etuoikeus.

 

 

 

PYSÄHDYSMERKKI LAPIN YÖSSÄ

 

Lapissa etäisyydet ovat pitkiä. Siitä huolimatta siellä on pidetty Sanaa tarjolla herätysliikkeemme toimesta jo vuosikymmeniä. Selvää on, että pitkät matkat ovat vaikeuttaneet evankeliumin työtä monella tavalla. Mieleeni muistui kuvaava tapaus sielunhoitomatkastani vuosien takaa. Olin työntekijänä eräässä Lapin kaupunkiseurakunnassa, kun tämä tapahtui. Helmikuun puoliväli oli ohitettu. Eräänä maanantaipäivänä kotipuhelimemme pirahti. Soittaja oli eräs nuori veli Lapin syrjäkylästä. Muutamia vuosia aikaisemmin olin saanut armon johtaa hänet Vapahtajaan luo. Nyt hänellä oli sisäinen hätä. Siksi hän soitti. Hänen asiansa oli sen luontoinen, että tapaamisemme oli välttämätön. Veljeni toivoi, että tulisin häntä tapaamaan, jotta saisimme  yhdessä  keskustella ja rukoilla hänen asioidensa puolesta. Lupauduin. Vaikka toisaalta pitkä matka  vähän hirvitti. Etelän vinkkelistä  ajateltuna matka vaikutti hurjan pitkältä. Yhteen suuntaan  matkaa oli 200 kilometriä. Tästä  en kuitenkaan veljelleni mitään maininnut. Onneksi oli maanantai. Silloin ei kokousta ollut, joten olin pääsin lähtemään. Läksin matkaan niin pian kuin se oli mahdollista. Muistaakseni kello oli 17 kieppeillä, kun käänsin autoni menosuuntaan. Matkaan kului  lähes kolme tuntia, sillä oli talvi ja keli ei ollut paras mahdollinen. Perille päästyäni aloimme keskustelun.  Veljeni purki sisimpänsä kuormia kauan. Kun hän oli kertonut sisintään painaneet asiat rukoilimme. Julistan hänelle anteeksiantamuksen suloisen sanoman Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Sisäisten taakkojen alla ollut lähimmäiseni koki sisäisen vapauden. Onhan Herramme - kaikkien ihmisten Vapahtaja - varsinkin uskovien! Koimme, että Taivas oli lähellä. Talvi - illan myöhäisenä hetkenä elettiin Lapin perukoilla Pyhä hetki. Sen jälkeen en viipynyt pitkään hänen luonaan.  Sillä sonnustauduin paluumatkalle. Ilta oli vaihtunut yöksi, kun ajelin sisäisen ilon vallassa kotia kohti. Kotiin matkaa noin 30 kilometriä,  kun havaitsin edessäni jotain erikoista. Katseeni terästyi. Matkan aikana alkoi sataa lunta. Lumisateen keskeltä erottui valo. Mikä se on? ehdin ajatella. Se selvisi samalla:

 

PUNAINEN VILKKUVALO

 

Katseeni terästyi yhä, kun  edessäni vilkkui selvästi punainen valo. Matkan aikana oli alkanut lumisade. Se haittasi jonkin verran näkyvyyttä. Jarrutin kevyesti. Auto pysähtyi valoa heiluttaneen miehen eteen. Hän ei ollut poliisi, vaan tullimies! Myös heillä oli tuolloin oikeus valvoa kulkijoiden liikkumista. Pysäytin autoni. Tullivirkailija kiiruhti luokseni. Hän tivasi, miksi olen liikkeellä keskellä yötä. Hän halusi tutkia autoni. Taivuin tuumaan. Kerroin liikkeelläoloni syyn. Avasin auton peräkontin luukun, jotta hän näki, mitä siellä oli. Tarkastus ei kestänyt montakaan minuuttia. Siitä huolimatta se jäi mieleeni. Tämä pieni episodi on joskus puhutellut minua.  Meidän Herraan uskovien tulisi olla hienotunteisia  pysäyttäjiä  ajallisella matkalla. Meidän tehtävämme on saada lähimmäisiämme ajattelemaan, minne he ovat matkalla. Kuten sitäkin, mitä heillä on mukana ikuisuusmatkalla? Tosiasia on se, että jokainen tulee - ennemmin tai myöhemmin - sille tarkastuasemalle, jossa kaikki tutkitaan perusteellisesti. Suotta ei Pyhä Kirja muistuta  ihmisiä: " Niin on siis jokaisen tehtävä Jumalalle itsestämme " ( Roo 14: 12  RK. - kansalle käännös).   

 

 ON SE VAIN IHMEELLISTÄ...

Vuosia sitten olin vaimoni kanssa vierailulla eräässä kodissa. Perheessä oli isän ja äidin lisäksi kaksi poikaa.  Vanhempi Samuel oli noin seitsemän vuoden ja Johannes oli runsaat kaksi vuotta. Samuel oli mennyt käymään kaverinsa luona. Perheen äiti touhusi keittiön puolella tarjotakseen kotiin piipahtaneille sukulaisille suussasulavaa. Isä oli työmatkalla, joten emme tavanneet häntä. Jutustelimme vilkkaan Johanneksen kanssa. Näytti siltä, että pojalla riitti energiaa vaikka muille jaettavaksi. Päivä oli jo kallistumassa iltaan, mutta pojan väsymisestä ei näkynyt merkkejä. Hän jutteli kanssamme leikkien samalla kaiken aikaa. Ihmetellen ja ihastellen seurasin  pojan touhuja. Miten ihmeessä jaksaa touhuta, mietin ? Sitten tapahtui jotain yllättävää ja täysin arvaamatonta. Pikku  - Johannes keskeytti askareensa ja pujahti istumaan sohvalle, jonk edessä oli pöytä. Pöydän päällä oli suklaalaatikko. Se oli ilmeisesti - taakse jääneen joulun muistoja?  Laatikko oli lähes täysi. Vain muutama suklaanappi sisällöstä oli käytetty.  Ilmeisesti Johannes oli päässyt juhlapyhien aikaan osalliseksi laatikon sisällöstä, sillä varsin tottuneesti hän kumartui laatikkoa kohti.  Näppärästi poika poimi suklaanapin käteensä ja sujautti sen suuhunsa. Tyytyväiseen näköisenä hän istui sohvalla ja mutusteli suklaanappiaan. Kului ehkä minuutti kaksi, kun poika kumartui taas laatikon suuntaan ja nosti uuden napin suuhunsa. Näytelmä kesti vain hetken. Poika kumartui jälleen laatikon suuntaan ja totesi: " ON SE VAIN IHMEELLISTÄ, KUN JUMALA SIUNAA!!!"  Lapsen  sanat puhuttelivat ja olen miettinyt noita lapsen sanoja myöhemminkin. Mitä siunaus on? Onko se sitä, että saamme taivaan Isältä jotain hetkellistä hyvää, ikään kuin " suklaanapin", kuten Johannes? Vai mitä siunaus itse asiassa on? Oletko koskaan pysähtynyt miettimään sitä, miten Jumala on sinua siunannut? Entä sitä, miksi Jumala siunaa  ylipäätään ihmisiä? Olen sitä mieltä, että jokainen ihminen  - tarvitsee ja kaipaa  tietoisesti tai tiedostamattaan siunausta. Ehkä ihmettelet väitettäväni. Toki sinulla on siihen oikeus. Siksi yritän vastata.

Me tarvitsemme siunausta. Lähtökohtana on se, että jokainen ihminen tarvitsee sitä  - ainakin - Raamatun mukaan. Sillä Jumala loi luomistekojensa lopuksi ihmisen, kuten on kirjoitettu:" Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Ja Jumala siunasi heidät"  ( 1 Moos 1: 27, 28 ). Nämä Raamatun jakeet todistavat, että ihminen tarvitsee Jumalan siunausta. Jumala, taivaallinen Isämme on kaiken siunauksen alkulähde. Hän  siunasi ihmisen heti sen jälkeen, kun ihminen luotiin.  Mutta ihminen menetti alkuperäisen siunauksen tottelemattomuutensa tähden. Siitä huolimatta Jumala rakasti luotuaan. Hän halusi siunata tottelemattomuuden syntiin langennutta. Sen tähden hän lähetti Poikansa maailmaan, jotta Herra voisi siunata edelleen luotuaan. Jumala otti Pojassaan ihmisen muodon. Hänet havaittiin sellaiseksi kuin ihminen. Jeesus oli kaikessa kiusattu, kuten kuka tahansa meistä. Yhdessä asiassa hän oli täysin erilainen. Vaikka Herramme oli kaikella tavalla kiusattu. Siitä huolimatta Hän ei langennut koskaan syntiin, kuten kaikki muut ihmiset. Viattomana, täydellisenä hän kärsi synnin rangaistuksen, kuoleman ristillä. Hän kuoli, jotta me saisimme elää rikasta elämää.  Jeesuksen kautta Jumala avasi jokaiselle alkuperäisen siunauksen lähteen; yhteyden kanssaan. Ken    on tämän siunauksen lähteen löytänyt voi todeta pikku - Johanneksen tavoin: " on se vain ihmeellistä, kun Jumala siunaa."

Meidän Kristuksen uskovien etuoikeus on opastaa lähimmäisiämme  Jumalan armosiunauksen osallisuuteen. Haluathan olla mukana näiden kutsujain joukossa?

 

VAIKUTTAAKO USKOSI?

Aikojen alussa Jumala loi ihmisen kuvakseen ja kaltaisekseen. Hän loi ihmisen elämään yhteydessä kanssaan. Sitten tapahtui jotain hyvin järkyttävää. Luotu rikkoi Luojansa tahdon. Luojan ja luodun välinen yhteys katkesi. Ihminen joutui tottelemattomuutensa tähden eroon elämän lähteestä, Jumalasta. Ensimmäisen ihmisen perintö tuli kaikkien Aatamin jälkeläisten - minun ja sinun - osaksi.

Onneksi on jotain alkuperäistä jäänyt jäljelle. Se on ikään kuin heijastusta siitä alkuperäisestä, jonka Herra aikanaan asetti. Ehkä aidompana ja kauneimpana se ilmenee kahden rakastuneen nuoren, miehen ja naisen välillä.

Kaksi nuorta ovat lähteneet liikkeelle täysin erilaista lähtökohdista. Voi olla, että toinen heistä on syntynyt toisessa maassa. Heidän kielensä, kulttuurinsa ja heidän mielenkiintonsa ovat suuntautuneet eri asioihin. Sitten he tapaavat ensimmäisen kerran. He kiinnostuvat toisistaan. He aloittavat seurustelun. Rakastuvat, kihlautuvat ja solmivat avioliiton. Se on viesti heille itselleen ja heidän ystävilleen - näkymätön, mutta selkeä viesti toisesta todellisuudesta.

Edellä kerrottu on ontuva vertaus hengellisestä vaikutuksestamme meitä ympäröivään yhteiskuntaan.

Kuinka uskosi "näkyy" heille, joiden keskellä elät, teet työtäsi ja toimit? Onko uskosi vaikuttanut naapureihisi? Jos on, niin millä tavalla? Onko uskosi " tarttunut" naapuriisi? Onko joku kiinnostunut uskostasi niin paljon, että on alkanut kysellä uskosi perusteita ja sisältöä? Onko joku etsinyt Herraa sen takia, että elämäsi on vakuuttanut ei-uskovan?

Vai oletko kenties yrittänyt parhaasi? Kenties olet saarnannut ja puhunut uskostasi niin paljon, että ei-uskova ei halua olla kanssasi missään tekemisissä?

Mikä saa ei-uskovan kiinnostumaan uskonasioista? Pyhä Kirja nimittää sitä rakkaudeksi. "Sillä Jumala on rakkaus". Todellista kestävää ja pysyvää yhteyttä ei saada aikaan ihmisten keinoin. Tarvitaan Jumalan yliluonnollista asioihin puuttumista. Vain sen kautta voi tapahtua arkisia, suuria asioita. "Sillä rakkaus on väkevä kuin kuolema, tuima kuin tuonela on sen kiivaus, sen hehku on tulen hehku on Herran liekki. Eivät suuret vedet voi rakkautta sammuttaa. eivät suuret virrat sitä tulvaansa upottaa..." (Korkea veisu 8:6)

Jotain mystistä, kiehtovaa ja ihmeellistä tapahtuu, kun Jumala alkaa rakkaudessaan vetää ihmistä puoleensa. Ehkä olet kokenut tämän elämässäsi? Me, jotka olemme löytäneet tien Herran luo, olemme saaneet suuren aarteen. Sisäisessä maailmassamme tapahtui yliluonnollista. Jumalan vaikuttama halu parempaan elämään voimistui sisimmässä. Ne asiat, jotka olivat aikaisemmin tärkeitä lakkasivat kiinnostamasta. Koit, että joku näkymätön voima veti sinua uuteen. Et ymmärtänyt, mitä se oli.

Nämä ovat tuttuja tuntoja itselleni. Niinpä eräänä hetkenä kauan sitten tein päätökseni. Luovutin itseni Herralle. Ja mitä tapahtui? Kunnian Kuningas, Jumalan Poika otti vastaan tuhlaajapojan. Sisäiset silmäni avattiin. Näin edessäni ristin. Näin ristille naulitun Kristuksen. Tajusin oitis, mitä ristillä kerran tapahtui. Kristus kärsi ja kuoli syntieni tähden. Hän kuoli, jotta - minä ja sinä - saisimme kokea Jumalan rakkauden omakohtaisesti. Tuossa hetkessä ikuisuus kosketti ajan ristiaallokossa ajelehtinutta heikkoa ihmistä. Suuntaa ja yhteyttä kaivannut löysi sen, mitä tiedostamattaan oli etsinyt.

Kun ihminen nöyrtyy parannuksen tekijäksi ja luovuttaa ehdoitta elämänsä ohjat Kristukselle, elämä on sen jälkeen monin verroin helpompaa. Pelkoon ei ole syytä. Tulevaisuus on turvallista. Hätäily ja huolehtiminen on tarpeetonta. Miksi? Siksi, että kaikki, mitä tapahtuu, koituu parhaakseni. Ja vielä parempaa: Jeesuksen kanssa selviät kaikista tilanteista!

Valitettavasti lähellämme on liian paljon ihmisiä, jotka eivät tätä tiedä. Juuri sitä varten elämme, jotta jokainen voisi päästä samaan asemaan, johon uskovina olemme päässeet. Tämä on pyhä kutsumuksemme kristittyinä. Meitä ei ole kutsuttu pelastukseen siksi, että ensi kädessä saarnaisimme ei-uskoville. Ei, vaan meidät on kutsuttu elämään ei-uskovien keskellä kristittyinä!

Jos elämme tunnustuksemme mukaan, silloin ei tarvita välttämättä edes saarnoja, jotta ei-uskova naapurisi, työtoverisi tai tuttavasi alkaa kysellä uskostasi! Kuinka usein on tullut puheillesi joku ei-uskova, joka on kiinnostunut uskostasi elämäsi tähden? Väitän, että tämä testi on lahjomaton.

Jos yksikään ei-uskova ei ole kiinnostunut uskostasi, niin on ehkä syytä tarkistaa vaellustasi. Kysy Herrasi edessä avoimesti, mikä elämässäni on pielessä, kun elämäni ei ole vakuuttanut ei-uskovaa uskostani? Tunnettu kiinalainen viisaus sanoo: "Sinun elämäsi huutaa niin kovaa, etten kuule, mitä sinä sanot."

Eihän minulle tai sinulle ole käynyt niin? Onko uskomme elävää, jos se ei ole tarttunut yhteenkään lähimmäiseeni? Se on pohdiskelun paikka jokaiselle uskovalle.

 

PARAS TURVAPAIKKA

Turvallisuuden tarve on yksi perustarpeistamme. On todettu, että turvallisuus on jo lapselle äärimmäisen tärkeä. Jos se syystä tai toisesta järkkyy, se heijastuu vuosien ajan lapsen elämään. Huomasimme tämän perheessämme kauan sitten.

Tyttäremme oli noin puolentoista vuoden, kun hän joutui moottoripyörän ruhjomaksi. Hänen serkkunsa oli käymässä kodissamme ja halusi lähteä ulkoiluttamaan lastamme. Hän oli lähtenyt lastenvaunujen kanssa kadulle. Tyttö istui vaunussa selkä edellä.  Valppaana hän seurasi kaikkea mitä ulkopuolella tapahtui. Noin 300 metriä meni hyvin. Lapsi jokteeli vaunussa tyytyväisenä. Hänen serkkunsa kuuli samassa selkänsä takaa erikoisen äänen. Vaistomaisesti hän vilkaisi taakseen. Kauhistuneena hän huomasi moottoripyörän, joka oli törmännyt tien reunalla kävelleeseen naiseen. Törmäyksen voimasta kävelijä oli suistunut katuojaan. Moottoripyörä tuli hurjaa vauhtia  tyttöjä kohti. Hän reagoi salamannopeasti tapahtuneeseen, ja tyrkkäsi lastenvaunuja eteenpäin. Itse hän oli ottanut muutaman askeleen taaksepäin. Hän varjeltui täpärästi moottoripyörän törmäykseltä. Mutta lastenvaunut lensivät moottoripyörän törmäyksen voimasta katuojaan. Rytäkässä lapsi sai avohaavan päähänsä. Miksi tämä tapahtui? Siksi, ettei moottoripyöräilijällä ollut ajolupaa!  Tämä selvisi poliisitutkimuksissa. En ole tietoinen, millaisia traumoja moottoripyörän töytäisemä rouva sai. Tyttäreni sai tapahtuneesta useita vuosia kestäneen trauman. Meille vanhemmille se oli rankkaa aikaa. Tyttö heräsi joka yö  5 - 7  kertaa. Herätessään hän huusi hädissään " Pankaa ovi kiinni. Moottoripyörä ajaa päälle!" . Levottomat yöt jatkuivat useita vuosia. Vasta sen jälkeen, kun muutimme toiselle paikkakunnalle lapsi rauhoittui ja nukkui yönsä paremmin..

Jos lapselle on tärkeää se, ettei perusturvallisuutta rikkoisi mitkään asia. Yhtä kaikki; perusturvallisuus on tärkeää myös täysi - ikäiselle. Jumala tietää tämän. Sen takia Hän on valmistanut meille parhaimman turvapaikan. Kenties et tiedä, missä se on? Vastaan kysymykseesi Raamatun sanoilla: Vapahtajamme sanoo Häneen uskovista:" Minä annan heille iankaikkisen elämän, ja eivät ikinä huku, eikä k u k a a n  r y ö s t ä  heitä minun  kädestäni". Herra sanoo myös:" Minulle on annettu k a i k k i  valta taivaassa ja maan päällä " ( Matt. 28: 18 ). Hän, jolle on annettu kaikki valta on sanonut edellä olevat sanat. Kuinka paljon muilla on valtaa? Varmaan osaat vastata tähän kysymykseen. Haluan kuitenkin  kysyä oletko löytänyt tämän parhaan turvapaikan? Jos edellä olevat sana ei rauhoittanut sisintäsi haluan osoittaa parhaan turvapaikan: " Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut on s u u r e m p i  k a i k k i a, eikä kukaan voi riistää heitä minun Isäni kädestä " ( Matt 28: 19 ).Tajuathan, mistä on kysymys? Kun luovutat itsesi Kristukselle, silloin pääset lepäämään Hänen kädessään. Vielä  parempaa. Sinut kätketään Hänen kauttansa iankaikkisen Jumalan käteen! Toisin sanoen; Kristukseen uskova on saanut maailmankaikkeuden parhaan turvapaikan!

Tässä levottomassa ajassa ihmiset etsivät turvapaikkaa. Etuoikeutemme kristittyinä on osoittaa heille paras turvapaikka Jeesuksessa ja Jumalassa.  Tahdothan olla mukana tässä jalossa työssä?

 

OLETKO ISÄN KÄDESSÄ?

Meillä jokaisella on muistoja. Toiset mieluisia. Niihin palaa mielellään, joskus jopa vuosin tai vuosikymmeniä myöhemminkin. Toiset taas voivat olla sellaisia, että haluaisimme kernaasti ne unohtaa. Se ei kuitenkaan aina onnistu. Valitettavasti..

Isästäni minulla ei ole montakaan muistoa. Se johtuu siitä, että hänen poismenonsa tapahtui silloin, kun en ollut aloittanut koulua. Onneksi muistan isästäni jotakin. Harvat muistoni ovat kuin aarteitani. Haluan nyt jakaa kanssasi erään muistoni.

Luultavasti olin neljän vuoden ikäinen, kun tämä tapahtui. Oli kaunis, aurinkoinen, lämmin kesäpäivä. Kävelin isän kanssa tiellä. Isä oli oikealla puolellani. Kävelimme rinnakkain. Oikea käteni oli isän vasemmassa kädessä. Se oli lämmin. Tunsin oloni turvalliseksi. Pieni, heikko käteni oli isän väkevän käden sisällä. Olin sanoinkuvaamattoman onnellinen. En pelännyt mitään. Tiesin, että isän kanssa selviän sattuipa mitä tahansa. Ehkä kulu vain kaksi vuotta, kun isäni voimakas käsi raukesi. Hän siirtyi sairauden seurauksena rajan taakse. En tuolloin tajunnut menetystäni. Se selvisi vasta myöhemmin.

Isän poismeno oli kova menetys. Monta kertaa kaipasin häntä. Varsinkin lapsuusvuosien ja murrosiän aikaan. Turhaan. Hän oli poissa. Isän varhainen menetys jätti sieluuni vamman. Onneksi nuoruusvuosinani pääsin tuntemaan taivaallisen Isäni. Ehkä ihmettelet, kuinka se tapahtui ? Se tapahtui Jeesuksen, Vapahtajamme, kautta. Hän sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Eikä  k u k a a n tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani " ( Joh 14: 6 ).  Ehkä huomasit, että taivaallisen Isän luo on vain yksi tie. Se tie on Jeesus, Jumalan  Poika. Hänen kauttaan löysin myös Isän. Jos tahdot löytää Hänet, löydät parhaan turvapaikan: Jeesus lupaa: " Minä annan heille iankaikkisen elämän. He eivät ikinä joudu kadotukseen, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Isäni, joka on antanut heidät minulle, on kaikkia muita s u u r e m p i, eikä k u k a a n voi ryöstää heitä Isän kädestä " ( Joh 10: 28, 29 ). RK käännös. Jos olet jo tietoisesti luovuttanut elämäsi Kristukselle olet löytänyt turvapaikan. Onnittelen sinua. Mutta ellet ole löytänyt etsi sitä. Ehkä kysyt, miten? Rukoilemalla. Liitä kätesi yhteen. Sano Herralle: " Johdata elämääni. Luovutan nyt elämäni sinun käsiisi, jotta saisin  parhaan turvapaikan Isä, sinun kädessäsi". Saat kokea; rukoukseesi vastataan. Takuuvarmasti.

 

TAIVAALLISESSA TÄYSHOIDOSSA

 

Olin  ystäväni ja työtoverini kanssa Lapissa. Matkamme ei ollut huvi - vaan työmatka. Vierailimme Länsi - Lapissa neljässä pitäjässä ja kahdessa kaupungissa. Oli ilo tavata eri paikkakunnilla pitkäaikaisia ja lyhytaikaisempia uskon ystäviä ja tuttavia Toisin sanoen nuoruutemme aikaisia ystäviä, joita saimme nuorina evankelistoina johdattaa Jeesuksen luo. Ensimmäisestä matkastamme Nuuskakairaan on kulunut jo yli 50 - vuotta. Siksi on luonnollista, että suurin osa silloisen herätyksen aikana uskoon tulleista on jo kilvoituksensa päättänyt ja voittajina perille päässeitä. Mutta vielä on jäljellä joitakin, jotka kilvoittelevat  - kohti ikuista päämäärää - sitä kotia kohti, jonne Herramme meni omillensa sijaa valmistamaan.

On päivänselvää, että mieleemme nousivat monet muistot niistä kymmenistä uskoon tulleista, joita saimme kauan sitten olla opastamassa Jeesuksen tuntemiseen. Eritoten mieleemme muistui useiden kymmenien - silloisten nuorten - uskoon tulo ja ne asiat, joita he kohtasivat.  Vähäisin este uskon tiellä ei ollut sekään, että moni joutui maksamaan uskostaan ja vakaumuksestaan kalliin hinnan. Mieleemme nousi muutamia, jotka joutuivat puolisonsa hylkäämäksi uskonsa takia. Oli luonnollista, että meistä " pojista " nostettiin mielikuvituksen lietsomia hurjia, jopa inhottavia valheellisia juttuja. Niitä ei ole syytä lähteä yksilöimään sen tarkemmin. Toki jo silloin ymmärsimme, että olemme kaikessa riippuvaisia yksin Herrastamme ja Hänen huolenpidostaan.  

Se ei kuitenkaan ollut pitkän ja melko rasittavankin matkan tarkoitus. Varsinainen tehtävämme oli julistaa Jumalan evankeliumia. Sitä sanomaa, josta apostoli kirjoittaa:  " Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itse kullekin

uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle (  myös ei - juutalaiselle, siis pakanakansoihin kuuluvalle ) " Roo 1: 16.  Tilaisuuksissamme halusimme julistaa Jumalan sanaa niin kuin kirjoitettu on. Miksi niin? Sen tähden, että yksin siinä ja sen kautta saa ihminen avun Jumalalta. On äärimmäisen tärkeää, että Sana julistetaan kaventamattomana. Sillä Jumala on kätkenyt Sanaansa ihmeellisen voiman. Voiman, joka tuo avun yliluonnollisella tavalla  kärsivälle, sairaalle kuin omantunnon syytösten alla olevalle. Jumalan Sana antaa ahdistuneelle ihmiselle täydellisen vastauksen. Ja mikä parasta; Sanan lupauksiin turvaava saa sisäisen rauhan ja levon sekä iankaikkisen elämän toivon! Mutta parasta oli nuorena evankelistana kokea, että olimme Mestarimme täyshoidossa. Meillä ei ollut mistään markankaan taloudellista tukea. Kun tein pitkän ja tuskaisen kipuilun jälkeen lupauksen Kutsujalleni en pyytänyt mitään ajallista elämääni. Sanoutuessani irti työpaikastani pyysin Herralta vain yhtä asiaa. Sitä, että jos evankelistan polku on Jumalan minulle tarkoittama, niin auta, että voisin voittaa yhden ihmisen Jeesukselle. Mitään muuta en uskaltanut, enkä halunnut pyytää. Mieleeni ei edes noussut sellainen ajatus, että jonkun tai joidenkin pitäisi maksaa jotain taloudellista korvausta evankelistan polulle lähdöstäni. Tällaiset ajatukset mielessäni irtisanouduin työstäni. Samalla menetin kohtalaisen palkkani ja menetin kaikki muutkin etuudet, jotka suurehkon firman työntekijälle työehtosopimusehtojen mukaisesti kuuluivat. Tuntematon tulevaisuus astui eteeni. Mitään ajallista tukea meille ei luvattu, kun läksimme Nuuskakairaan ystäväni kanssa. Sieluani kalvoi vain yksi polttava kysymys. Onko Herra sinun tahtosi, että käytän ainutkertaisen elämäni työssäsi? En itse tuolloin tajunnut, mitä tulevaisuus toisi tullessaan. Ajallaan sieluani polttavaan kysymykseeni tuli vastaus. Se oli niin selvä, ettei sen jälkeen ole koskaan epäillyt Herrani työkutsua. Aivan samoin tapahtui myös ystävälleni. Kutsujani tahtoon taipuessani pääsin taivaalliseen täyshoitoon. Kutsun sinua tähän täysihoitoon. Ajattele. Sinulla on myös mahdollisuus päästä kokonaisvaltaiseen täyshoitoon. Se tarkoittaa sitä, että voit päästä sisälle elämään, josta ei mitään puutu. Eikö se ole rikasta elämää? Mielestäni on. Tee siis elämäsi paras päätös ja etsi tätä elämää. Sillä käy etsimään tätä elämää. Pyhän Kirjan lupauksen mukaan " jokainen etsivä  löytää". Siis sinäkin voit löytää tämän elämän Jeesuksen, meidän Herramme tähden.  

 

PANUN TÄYDELLINEN ELÄMÄNMUUTOS


En tiedä mitään hienompaa kuin sen, että rappioalkoholisti, joka ihmisten mielestä on toivoton tapaus vapautuu silmänräpäyksessä vuosia, jopa vuosikymmeniä häntä orjuuttaneista voimista. Tunnen Panun, jonka elämän muutosta sain seurata läheltä. Panu
(nimi muutettu) oli ollut alkoholin kahleissa noin 20 - vuotta. Alkoholihuuruissaan hän oli tehnyt pikku rötöksiä. Lyhyitä tuomioitaan hän oli ollut sovittamassa vankilassa useita kertoja.  Panun tilanne toi murhetta hänen äidilleen. Lähes joka sunnuntai hän pyysi seurakunnassa esirukousapua  lastensa  -  eritoten alkoholistipoikansa Panun puolesta. Myös  Panun  läheisillä oli  hätä hänen vuokseen. Rappiolle joutuneelle etsittiin apua psykiatrien, psykologien ja pappien vastaanotolta. Kaikki mahdollinen tehtiin rappiolle ajautuneen Panun puolesta. Toki hän itsekin  kärsi alkoholiongelmansa takia. Apua ei kuitenkaan löytynyt. Hänen tilansa näytti kerta kaikkiaan toivottomalta. Hän oli ollut ns. katkaisuhoidossa 29 kertaa! Sekä alkoholistin että lähiomaisten ja hänen auttajienkin mielestä Panu oli toivoton tapaus, ihmisraunio.

 

APU TULI YLHÄÄLTÄ

Eräänä heinäkuisena kauniina sunnuntaipäivänä alkoholisti tuli kaupungin keskustassa olevaan helluntaiseurakunnan isoon telttaan. Silloin tapasin hänet ensimmäisen kerran. Mies tuli luokseni arkana. Hiljaa, lähes huomaamatta.  Tilaisuus oli päättynyt vähän aikaisemmin. Lähes kaikki kuulijat olivat lähteneet koteihinsa. Ennen seuraava tilaisuuden alkua oli yli parin - kolmen tunnin väliaika. Seurakunnan paimen ja teltan vartijat olivat vielä paikalla. Alkoholisti lähestyi seurakunnan työntekijää kuin olemassa oloaan anteeksi anellen. Hän sanoi hiljaa lähes kuiskaten: " Rukoilkaa puolestani. Minä haluan tulla uskoon!"  Seurakunnan työntekijä oli juuri lastannut salkkuunsa kokoustarvikkeensa Raamatun ja Hengellisen Laulukirjan. Hän käveli ripein askelin oviaukon suuntaan. Kuultuaan telttaan tulleen miehen sanat hän pysähtyi. Kaksi miestä asteli kohta kuorolavaa kohti. Lavalla polvistui kaksi miestä Jumalan eteen. Rappioalkoholisti, ihmisraunio polvistui Herran eteen ensimmäisen kerran. Hän rukoili Jumalan armoa ja anteeksiantamusta. Seurakunnan työntekijä julisti syntejään katuvalle synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja pyhässä veressä. Tuolla karulla alttarilla vastattiin syntisen ihmisen rukoukseen. Rappioalkoholisti vapautui kerralla himojensa kahleista! Viinan himo katosi silmänräpäyksessä. Samoin tupakan tarve loppui. Kerralla ja täydellisesti. Ammattiauttajat; psykologit, psykiatrit ja papit olivat tehneet parhaansa kurjuuden keskellä taistelevan miehen puolesta. Kaikki oli ollut turhaa. Ihmisten auttamiskeinot olivat loppuneet. Silloin äärimmäisessä hädässään Panu nöyrtyi etsimään apua ylhäältä, Jumalan maailmasta. Synnin tahdoton orja  sai vapauden. Hän kohtasi Maailman Vapahtajan, syntisten ystävän Jeesuksen . Ihmisten hyljeksimä mies pääsi nyt taivaallisen Mestarin täyshoitoon. Armosta, ilman ansiota. Tuhlaajapoika löysi uuden elämän Herran luota. Se oli valtaisa ilon päivä hänen äidilleen. Vuosien ajan uskova äiti oli tuonut seurakunnassa tuhlaajapoikansa seurakunnan esirukousten piiriin. Äidin  uskollisuus palkittiin. Hän sai rukouksiinsa selkeän vastauksen. Rappioalkoholistin täydellinen elämänmuutos puhutteli kaikkia kaupungin asukkaita. Viranomaiset, - - poliisimestarista alkaen  - hämmästelivät tapahtunutta. Täysin rappiolle joutuneen nuorehkon miehen raju muutos puhutteli kaupungin asukkaita. Panu oli sen jälkeen kuin kävelevä Raamattu kotikaupunkinsa asukkaiden keskellä. Voiko suurempaa ihmettä ollakaan? Se mikä oli ihmisille mahdotonta, oli  Jeesukselle. Sillä Hänelle on KAIKKI mahdollista. Olkoon Hänen nimensä kiitetty nyt  - ja aina!

Edellä kerrotusta on kulunut jo vuosia. Entisen rappioalkoholistin muuttunut elämä muistuttaa yhä niitä ihmisiä, jotka tuon muutoksen näkivät. Entinen rappioalkoholisti on edelleen täysraitis. Tippakaan hän ei ole alkoholia käyttänyt. Hän on kokenut, että taivaallisessa täyshoidossa on hyvä elää. Häneltä ei puutu mitään. Hän löysi uskovan aviopuolison. Hän sai pojan, joka on valinnut saman tien, jonka isä aikanaan löysi. Panu on kunnostanut perheelleen kodin. Se on omakotitalo lähellä kotikaupungin keskustaa. Jo vuosien ajan hän on julistanut voimallista evankeliumia.  Kotimaamme vankiloissa että ulkoisessa vapaudessa olevien keskellä. Taivaan Isän täyshoitoa on Panun kohdalla riittänyt vuosikymmenien ajan. Jumala on kätkenyt Sanaansa yliluonnollisen voiman. Sen vastaanottava saa kokea, että jokainen saa lahjana avun ylhäältä. Evankeliumi on Jumalan voima niille, jotka uskovat. Sillä ei ole merkitystä, missä ihminen asuu. Mutta sillä on, kuinka ihminen suhtautuu Jumalan tarjoukseen? Suhtautumista on kahdenlaista. Toinen vastaanottaa Jumalan tarjouksena yliluonnollisen avun, kuten Panu aikanaan. Toinen pitää Jumalan tarjouksen halpana ja hylkää sen ajalliseksi ja ikuiseksi onnettomuudekseen. Kumpaan joukkoon kuulut? On äärimmäisen tärkeää, minkä ratkaisun teet. Se ratkaisee kerran sekä ajallisen että ikuisen kohtalosi. Siitä runoilija vakavasti muistuttaa:

" Kuinka on sun  sielus laita. Minne kuljet matkamies?

Lavea  on tie tai kaita, kumpi niistä on sun ties?

Mieti tarkoin matkamies, minne päättyy sinun ties?"

 

 

 

ONKO  SINULLA MERIITTEJÄ ? (9.8.2012)

Kaikkina aikoina Jumala on kutsunut, valinnut ja armoittanut ihmisiä valtakuntansa erilaisiin tehtäviin. Hänen valintaperusteensa ovat erilaiset kuin ajallisiin tehtäviin. Ajallisiin tehtäviin valitaan yleensä parhaiten koulutetut henkilöt. On tietysti hyvä, jos tehtävää tai virkaa hakeva voi osoittaa omaavansa tehtävän hoitoon vaadittavat taidot. Tietenkin on hakijalle eduksi, jos hänellä on jo kyseisen tehtävän hoidosta jonkin verran kokemusta.

Pitkähkön ajan jälkeen tapasin erään tutun uskovan veljen. Hän oli kuulunut jo useita vuosia seurakuntaan ja oli palvellut ansiokkaasti seurakunnan lapsi - ja varhaisnuorten työssä. Hetken aikaa puheltuamme ilmeni, että edellisen tapaamisemme jälkeen kyseinen ystäväni oli valittu seurakunnan johtoryhmään, eli yhdeksi seurakunnan vanhimmaksi. En epäillyt sitä, etteikö ystävälläni olisi seurakunnan vanhimman vastuulliseen virkaan sopivaa luonnetta, tai niitä ominaisuuksia, joita Jumalan Sanan mukaan seurakunnan vanhimmalla Raamatun ohjeiden mukaan tulee olla. Sillä mielestäni yksikään kristitty mies ei kaikilta osin täytä seurakunnan vanhimman kriteereitä. Paraskin jää Jumalan vanhurskauden vaa`assa köykäiseksi. Eräästä mahtavasta miehestä Herra joutui sanomaan: " Sinut on vaa `alla punnittu ja köykäiseksi havaittu" ( Dan 5: 27 ). Samoin käy tänäänkin jokaiselle ihmiselle, joka joutuu astumaan yksin Jumalan eteen.

MERIITTEJÄ JUMALAN EDESSÄ?

Kuten kerroin, keskustelumme jatkuessa ilmeni, että ystäväni oli valittu edellisen tapaamisemme jälkeen - muutaman muun veljen kanssa - seurakunnan johtoryhmään eli vanhimmaksi. Ymmärsin valinnan. Luulin tuntevani ystäväni riittävän hyvin. Uskoin, että ne taidot ja kyvyt, joilla Herra oli hänet varustanut, olisivat täydentämässä osaltaan vanhimpien ryhmän kokonaisuutta, jotta Jumala voisi siunata seurakunnan työtä kyseisellä paikkakunnalla. Pian hämmästyin rajusti. Sillä ystäväni lausui muutamia sanoja, jotka järkyttivät sisintäni. Hän sanoi: " Minulla oli jo niin paljon meriittejä, ettei veljillä ollut muuta mahdollisuutta, kuin valita minut vanhimmistoon." Sanat yllättivät minut täysin. Ajatuksissani vilahtelivat Pyhän Kirjan sanat. Mieleeni ei noussut ainoatakaan jaetta, joissa Herra olisi valinnut Uuden Testamentin aikana seurakuntansa tehtäviin jonkun hänen "meriittiensä" tähden. Päinvastoin. Mieleeni muistuivat apostolin sanat: " Katsokaa omaa kutsumustanne, veljet. Ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa eikä monta jalosukuista. Mikä maailman mielestä on hulluutta, sen Jumala on valinnut, saattaaksensa viisaat häpeään. Mikä maailman mielestä on heikkoa, sen Jumala valitsi, saattaaksensa voimakkaat häpeään. Mikä maailmassa on syntyperältään alhaista ja halveksittua, mikä ei ole mitään, sen Jumala valitsi, tehdäkseen mitättömäksi sen, joka  jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskailla Jumalan edessä" ( 1 Kor 1: 26 - 29. RK - käännös.

Yllä mainitun Raamatun kehotuksen mukaan olen vuosien varrella joutunut katsomaan (tutkiskelemaan) omaa kutsumistani. Mitä enemmän olen tätä asiaa tutkinut ja tarkastelut sitä enemmän olen ihmetellyt Jumalan valintaperusteita. Kerta toisensa jälkeen olen ymmärtänyt selvemmin sen, että minulla ei ole minkäänlaisia meriittejä Kuningasten Kuninkaan lähettilääksi! Ja kuitenkin Hän kutsui ja valitsi. Miksi Hän valitsi? Olen saanut kysymykseeni vain yhden vastauksen: ARMOSTA.

Herra kutsui minut maailman kaikkeuden suurimpaan tehtävään; pelastuksen viestin viejäksi - evankelistaksi - sulasta armosta. Itselläni ei ollut tähän tehtävään meriittejä. Jo nuorena sain kuulla Herrani selkeän kutsun pelastukseen ja uuteen elämään. Siihenkään minulla ei ollut meriittejä. Ansioluetteloni osoittaa sen riittävän selvästi: " Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja vihasimme toisiamme." Ansioluetteloni on synkkä, suorastaan inhottava. Se paljastaa kristallinkirkkaasti millainen olen. Siksi en mielelläni esittele meriittejäni. Kaikkein vähiten Jumalalle, jolle meidän jokaisen on tehtävä tili itsestämme (Roo 14: 12 ).

Sitten eräänä päivänä elämässäni tapahtui täydellinen muutos. Mikä sen sai aikaan? Jumalan armo: " Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette ITSENNE kautta -se on Jumalan lahja-, ette TEKOJEN kautta, ettei KUKAAN kerskaisi" (Ef 2: 8, 9 ). Jos ymmärrämme tämän, yhdelläkään ihmisellä ei ole Jumalan edessä minkäänlaisia meriittejä. Ja jos onkin. Niillä ei ole mitään arvoa!  Onhan Pyhän Kirjan mukaan kaikki omat tekomme Hänen edessä kuin saastainen vaate. Siis kelvoton, inhottavaa, poisheitettävä. Vailla mitään arvoa. Tämän tiedostaminen vie jokaisen Jumalan edessä pienelle paikalle. Kaikki, mitä meillä on - on yksinomaan ja pelkästään Jumalan lahjaa - ja Hänen armoaan!

 

ARVOKKAITA ARVOJA (kesällä 2012)

Olen onnellinen monesta syystä. Kiitollisuuteen ja tyytyväisyyteni on paljon aiheita. Mainitsen muutamia. Ensiksi siksi, että saan omistaa henkilökohtaisen uskon Kristukseen. Sain uskon lahjan jo hamassa nuoruudessa. Se tuli henkilökohtaiseksi pääomakseni ilman pienintäkään ansiota. Siis lahjana  - sulasta - armosta. Herran apostoli nimittää uskoa " kalliiksi uskoksi." Miksi usko Jeesukseen on kallis ja arvokas? Monesta syystä. Ensiksi, sen takia, ettei " usko ole joka miehen" , eikä naisenkaan. Toiseksi, usko Jeesukseen on edelleen - apostolia siteeraten - " kallis usko". Miksi usko Kristukseen on kallis? Viittaan edelliseen. Se on kallis siksi, ettei se ole jokaisen miehen eikä naisen. Sinä, joka olet saanut uskon Herraan olet saanut arvokkaan ja kalliin lahjan. Usko on kallis myös siksi, että siitä maksettiin kallis hinta. Sen maksoi Kristus Golgatan ristillä. Uskomme hintana on maailman kaikkeuden arvokkain aine; Jumalan Pojan pyhä veri. Sillä Hän lunasti jokaisen ihmisen

Jumalalle aika ja ikuisuutta varten. Kulta, hopea, eikä mikään muu riittänyt lunastusmaksuksi. Jo vuosikymmenien kokemuksella voin yhtyä vanhan hengellisen laulun sanoihin " Ja katso aina päivittäin, sen armon suuremmaksi näen ja kalliimmaksi ristin ja kalliimmaksi ristin." Kolmas onneni aihe on se, että sain hamassa nuoruudessani suunnattoman arvokkaan tehtävän. Kunnian Kuningas ja herran Herra kutsui minut vähälahjaisen, heikon terveyden omaavan, heikkorakenteisen nuorukaisen suurten ja ihmeellisten tekojensa julistajaksi. Naapureitteni ja tuttavieni ihmeeksi jäin henkiin. Se on ihme ennen muuta itselleni. Vuosien varrella olen sairastanut kolme vakavaa sairautta. Mikä tahansa niistä olisi voinut johtaa kuolemaan. Tuhansille, ehkä kymmenille tuhansille lähimmäisilleni on käynyt niin, että joku näistä kolmesta sairaudesta on siirtänyt sairastuneen lähimmäiseni toiseen todellisuuteen, ikuisuuteen. Siksi koen valtavan suurena armona ja arvona sen, että saan vielä elää ja ihmetellä Herrani hyvyyttä.

Palasin juuri kotiin hyvän, pitkäaikaisen ystäväni ja työtoverini kanssa nuoruutemme kutsumuskentältä Nuuskakairasta. Iloitsimme, että saimme vielä kertoa evankeliumin sanomaa. Lähes 60 - vuotta on siitä, kun Rautio minut työtoverikseen kutsui. Olemme vuosikymmenien aikana tehneet näitä matkoja varmaan kymmeniä kertoja. Jos Elämän Herra antaa vielä aikaa runsaat kaksi vuotta, silloin on kulunut 60 - vuotta ensimmäisestä matkastamme! Eikö tämä ole armoa? Sitä se on ainakin meille. Niinpä edellä sanomani jälkeen on motokseni muotoutunut lause: " Me kristityt olemme kuolemattomia niin kauan kuin työmme on kesken. Mutta kun olemme sen työn ja tehtävän suorittaneet, jonka Kutsujamme on meille itse kullekin suunnitellut. Sen jälkeen siirrymme Kotiin, jonne Jeesus  on mennyt jokaiselle omalleen sijaa valmistamaan. Vielä eräs arvo, josta en voi olla mainitsematta on terveys. Terve ihminen ei valitettavasti läheskään aina muista kiittää  - ainakaan joka päivä - siitä, että saa olla terve, kivuista ja tuskista vapaa. En voi, enkä halua osoittaa sormellani yhtään kiittämätöntä lähimmäistäni, joka ei tajua, tai halua kiittää Jumalaa terveyden lahjasta. Sillä valitettavasti liian moni ihminen unohtaa sen, ettei terveys ole itsestään selvyys. Valitettavasti moni tajuaa vasta sen jälkeen, kun sairastuu, minkä arvon hän on menettänyt. Sillä terveys on Jumalan antamista ajallisista lahjoista ehkä kaikkein arvokkain. Luulen kokeneeni jotain tältä alueelta. Sillä vuosikymmenien ajan  - varhaisesta lapsuudestani alkaneet kalvoivat kivut ja monenlaiset sairaudet  olemustani. Lopulta vuosikymmenien jälkeen kipujeni aiheuttaja löytyi. Kun tuskieni syy selvisi ei tarvittu mitään lääkitystä. Kivut loppuivat kuin veitsellä leikaten ruokavalion muutoksella. Se oli itselleni valtaisa ihme. Kun elämän iltapuolella kaikki kipuni - ne reumaattisetkin - ,joista olin kärsinyt jo varhaisessa nuoruudessani päättyivät se oli ja on yhä käsittämätön ihme. Uskotko tämän? Nyt raadollisuuteni paljastuu sinulle täysin. Sillä siitä huolimatta en tahdo muistaa joka päivä kiittää Herraani Hänen hyvyydestään!  Haluan jälleen yhtyä kiitollisin mielin apostolin sanoihin: " Kiitos Jumalalle hänen sanomattomasta lahjastaan." 

JÄNNITTÄVIÄ HETKIÄ

Elämme merkillistä aikaa. Tiedotusvälineet suoltavat aamusta iltaan järkyttäviä uutisia kuultavaksemme ja nähtäväksemme. Lähes katkeamattomana virtana kerrotaan Lähi - idän yhä kärjistyvästä tilanteesta. Maailman eri puolilla on maanjäristyksiä lähes viikoittain. Massiiviset tulvat lisäävät hätää ja turvattomuutta. Tuhannet, jopa kymmenettuhannet ihmiset menettävät muutamassa hetkensä kotinsa. Usein jopa kaiken  omaisuutensa. Luonnonmullistukset, ja tulivuorten purkaukset aiheuttavat nälänhätää ja turvattomuutta. Sisällissotien seurauksena tuhannet ja taas tuhannet lapset menettävät vanhempansa. Katastrofit, ja nälänhätä aiheuttavat tuhansille ennen aikaisen kuoleman. Tuska, ahdistus, pelko ja epätoivo lisääntyy.

Kansojen meri pauhaa. Välillä tuntuu siltä, että koko Telluksemme on hajoamassa. Raamatun ilmoittamat Herramme paluun ennusmerkit toteutuvat silmiemme edessä. Mistä edellä kertomani tapahtumat viestivät sinulle veljeni ja sisareni? Ne kertovat siitä, että Herramme saapuu pian. Mielestäni vain yksi Hänen tulonsa ennusmerkeistä on vielä toteutumatta. Kenties kysyt, mikä se on?  Vastaus kysymykseesi löytyy Pyhästä Kirjasta. "Veljet, jotta ette olisi oman viisautenne varassa,en tahdo pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta: paatumus on kohdannut osaa Israelia  siihen asti kun täysi määrä pakanoita on tullut sisälle. Sitten koko Israel on pelastuva, kuten on kirjoitettu: "Siionista on tuleva Vapahtaja. Hän poistaa jumalattomuuden Jaakobista, " ( Room 11: 25, 26). " ... täysi määrä pakanoita on tullut sisälle"! Mikä tuo luku on? Sitä ei kukaan tiedä. Yksi asia on kuitenkin varma. Pakanakansoihin kuuluvien luku ei ole vielä käynyt täysimääräisenä sisälle Jumalan armoon. Sitä ei yksikään ihminen tiedä. Sen tietää vain taivaallinen Isämme! Ja se tekee uskonelämän äärettömän jännittäväksi.

Kertoessasi Jeesuksesta lähimmäisellesi olet suunnattoman tärkeässä tilanteessa. Tai evankelioimiskokouksen loppuhetkessä, kun joku uskosta osaton ihminen luovuttaa elämänsä Jeesukselle. Ehkä hän on se viimeinen pakankansoihin kuuluva, joka saa kokea syntien anteeksiantamuksen? Pelastettujen luku täyttyy. Silloin Jeesus ilmestyy taivaan pilvissä noutamaan kansansa kirkkauteen. Kaikkien aikojen pyhät nousevat haudoistaan kirkastetuissa ruumiissa. Me Herraa odottavat saamme uuden, kirkastetun ruumiin. Taistelumme ja kilvoituksemme päättyy. Sen jälkeen saamme aina olla Herran kanssa. Mikä ihana tulevaisuus odottaa Kristuksen omia. Uskon, että se on oleva jännittävä hetki ja toivomme täyttymys, kun saamme nähdä uskomme alkajan ja täyttäjän Jeesuksen!

Raamatun Sanan ennusmerkit ovat täyttymässä silmiemme edessä. Uskon, että elämme viimeisen elonkorjuun loppuhetkiä. Siksi haastan sinua maailmankaikkeuden tärkeimpään työhön. Yhden lähimmäisen voittamiseen Jeesukselle! Tämä

on sydämeni tärkein haave ja toive. Haluan laittaa kaikki likoon, jotta voisin johtaa edes yhden ikuisuusvaeltajan syntisten ystävän, Herran Jeesuksen tuntemiseen. Tule mukaan tähän yhteiseen ponnistukseemme. Olkoon mottomme: Vielä yksi lähimmäinen Jeesukselle!


PYHÄ HENKI JOHTI TARKASTI

 

Oli meneillään viimeinen päivä 1978. Olimme perheenä muuttaneet Pohjanmaalta Mikkeliin. Vuoden viimeisenä iltana oli perheemme tulojuhla helluntaiseurakunnassa. Se alkoi kello 18. Sen jälkeen oli väliaika. Väliajalla oli ruokasalissa tarjoilua. Seurakunnan vanhimmat olivat sopineet, että uusi työntekijän johtaa klo 22. alkavan uuden vuoden vastaanottotilaisuuden. Olin vaikeassa tilanteessa, sillä en tuntenut seurakunnasta kuin yhden henkilön. Hän oli evankelista Saimi Wahlman, myöh. Pyykkönen. Tarjoiluun varattu aika oli lopuillaan. Noin kello 21. 35 siirryin rukoushuoneen puolelle. Siellä oli 25 - 30 ihmistä odottamassa tilaisuuden alkua. Istahdin ensimmäiseen penkkiin. Ajattelin hiljentyä hetken. Halusin koota ajatuksiani alkavaa tilaisuutta varten. Ehdin istua pari - kolme minuuttia, kun sai toimeksiannon ylhäältä. Hiljainen ääni kuiskasi sisälläni: " Mene eteiseen tuulikaapin ovelle!" Kehotus oli niin selvä, joten tottelin. Marssin salin läpi tuulikaapin ovea kohti. Päästyäni ovelle se

avautui samalla hetkellä. Sisään astui fiksu keski - ikäinen nainen. Spontaanisti ojensin hänelle käteni ja toivotin hänet tervetulleeksi. Opastin hänet vaatenaulakolle. Hän jätti sinne turkkinsa, käsineensä ja lakkinsa. Kävelin hänen kanssaan saliin. Kävelimme ( eteisestä katsoen) vasenta käytävää kohti etuosaa. Hän istui - muistini mukaan edestä katsoen - viidenteen penkkiin. Tilaisuus alkoi. Seurakuntakuoro oli sentään paikalla. Samoin yksinlaulajat ja muut seurakunnan musiikkivoimat.

Ohjelma oli monipuolinen. Oli kuoro-, duetto- ja yksinlaulua, kuten myös yhteislaulua. Useat seurakuntalaiset kertoivat päättynen vuoden aikana koetusta. Joku kertoi uskoon tulostansa. Toinen saamistaan rukousvastauksista. Vapaamuotoinen

tilaisuus eteni mukavasti. Se oli iso helpotus. Aika kului huomaamatta. Noin 23. 45 ehdotin, että siirrymme rukoillen uuteen vuoteen. Tiedustelin oliko jollakin läsnä olevalla rukous-. tai kiitosaiheita, joiden puolesta voisimme yhdessä rukoilla. Rukousaiheita oli melko runsaasti. Mieluinen yllätys oli se, että henkilökohtaisesti tervetulleeksi toivottamani nainen ilmaisi halunsa tulla uskoon! Se oli mahtava hetki. Jo ensimmäisessä tilaisuudessa sain opastaa uskoa etsivän Jeesuksen luo,

 

 

JOHDATUSTA SEKUNNIN TARKKUUDELLA

 

Uuden vuoden aattoyö oli Anna - Liisan pelastuksen päivä. Hänestä tuli vakaa kristitty. Vähän myöhemmin oli uskovien kastejuhla. Kastettavien joukossa oli myös Anna - Liisa. Hänestä tuli todellinen vastuunkantaja Jumalan seurakuntaan. Hän kertoi myöhemmin, miksi hän tuli tuona iltana seurakunnan tilaisuuteen. Hän oli viettänyt aattoiltaa kotonaan miehensä kanssa. Silloin hän kuullut sisäisen kehotuksen lähteä kaupungille. Oitis hän pukeutunut ulos lähtöä varten. Hänen puolisonsa oli ihmetellyt, minne vaimo oli lähdössä. Anna - Liisa kertonut käyvänsä kaupungilla. Päällysvaatteet ylleen puettuaan hän oli kävellyt läheiselle paikallisbussin päätepysäkille. Hän oli noussut autoon. Pian sen jälkeen bussi oli lähtenyt kaupungin keskustaan. Hän kertoi istuneensa bussissa kaupungin päätepysäkille asti. Se sijaitsi Kirkkopuiston reunassa. Laskeuduttuaan autosta kadulle hän kertoi kuulleensa sanat: " Mene helluntaiseurakuntaan! Siellä tulee mies sinua ovella vastaan ja toivottaa sinut tervetulleeksi!" Hän oli totellut kehotusta ja käveli noin 300 metriä helluntaiseurakunnan rukoushuoneelle. Siellä tapahtui, kuten hänelle oli sanottu. Rukoushuoneeseen tultuaan hän kertoi ymmärtäneensä, että tämä on paikka, jonne minä kuulun!

 

VOIKO PYHÄ HENKI JOHTAA TÄNÄÄN?

 

Anna - Liisan uskoontulosta on kulunut yli 30 - vuotta. Mikkelin seurakunnassa vieraillessani kuulin, että Anna - Liisa oli hiljattain siirtynyt uskossa Herraan rajan taakse Olen muistellut Anna - Liisan uskoon tuloa nöyrin, kiitollisin, mielin.

Harras toiveeni on, että voisin yhä kuulla Pyhän Hengen äänen. Jos Henki saa johtaa, silloin voimme nähdä runsaammin seurakunnissa Jumalan aitoa asioihin puuttumisia. Samanlaisia ihmeitä kuin konsanaan apostolisena aikana. Pyydetään Herralta sitä, että niin tapahtuu. Haastan sinua mukaan rukoilemaan, näkemään ja kokemaan Pyhän Hengen aitoja tekoja. Niitä kansamme tarvitsee nyt enemmän kuin mitään muuta. Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että Pyhä Henki on edelleen sama kuin 30 - vuotta sitten ja kuten alkuseurakunnan aikaan. Uskotko sinä samoin?

 

ONKO USKOSI TARTTUVAA?

 

Raamattu sanoo: " Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy" ( Hep 11: 1 ). Uskon ilmentymiä ovat siis luottamus, toivo. kohde ja ojentautuminen. Edellä oleva sana nostaa esille muutamia kysymyksiä:

Millaista usko on? Uskon silmin katseleva " näkee" näkymättömiä todellisuuksia. Toivotko, että naapurisi tai työtoverisi tulee uskoon? Mutta tahdotko sitä todella? Muista:"( Jumala ) tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden." Valitettavasti kukaan ei tule tulee uskoon sen takia, että Jumala tahtoo kaikkien pelastuvan. Eikä kukaan tule uskoon sen takia, että me Herraan uskovat toivomme sitä. Tarvitaan jotain muuta. Sitä, että me uskovat ojentaudumme niin kuin meidän tulee tehdä. Jumala on Jeesuksen kautta valmistanut jokaiselle ihmiselle täydellisen pelastuksen. Tätä eivät tämän päivän suomalaiset tiedä! Sinun ja minun tehtävänä on kertoa se heille. Kuinka se tapahtuu? Kenties mietit, mitä minun pitäisi tehdä, tehdä, jotta se tapahtuu? Ensimmäiseksi: Sinun tulee ojentautua sen mukaan," mikä ei näy." Toiseksi; sinun tulee toimia, jota asemasi edellyttää. Siksi ala rukoilemaan läheisesi puolesta, joka ei tunne Jeesusta. Rukoile määrätietoisesti, kestävänä. Tee niin, koska olemme Kristuksen työtovereita. Herra oli esimerkillinen rukoilija. Raamattu ei järin tarkasti kerro siitä, mitä Hän rukoili. Mutta olen varma, että Hän rukoili opetuslastensa puolesta. Ehkä Hän pyysi myös Isän johdatusta alkavaa päivää varten varhaisissa rukoushetkissään? Tiedämme sen, että Hän tahtoi kaikessa täyttää Isänsä tahdon.

 

Jeesus näytti meille esimerkin, jotta seuraisimme Häntä. On ihmeellistä, että Hänen elämänsä kautta välittyi yliluonnollinen apu syntisille, sairaille ja kärsiville. Samoin myös apostolien ja alkuajan kristittyjen kautta. Mistä se johtui? Entä miksi herätys levisi niin nopeasti - kuin kulovalkean tavoin? Herätyksen seurauksena yksilöiden, jopa paikkakuntien ihmisten elämä muuttui. Onko sama mahdollista tänään? Uskon, että on! Sillä " Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti." Hän on toivomme. Se, mitä muinoin tapahtui voi tapahtua vieläkin! Siksi haastan sinua suomalaisten voittamiseen Herralle. Tässä tarvitaan jokaista. Ellei Jumala anna herätystä kansamme hukkuu. Liian moni elää " ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa." Pyydetään yhdessä, että Herra täyttäisi meidät uudelleen Pyhällä Hengellä ja tulella! Jos sytyt taivaan tulesta, silloin uskosi tarttuu! Elävä usko on samanlaista kuin takiainen. Oletan, että tiedät millainen takiainen on. Jo lapsena tutustuin takiaiseen. Kesäpäivänä menin kaverieni kanssa mielelläni uimaan. Yhden päivän aikana uin 26 kertaa! Välillä olin hetken rannalla ja pukeuduin. Joskus kävin syömässä tai juomassa. Uimapaikalta lähtiessä oli oltava valppaana. Muutoin kaveri saattoi " juksata" eli napata polun reunalla kasvavan takiaisen käteensä. Salaa, huomaamatta hän painoi takiaisen napin kaverinsa housun takamukseen tai paidan selkämykseen. Ne, jotka kepposen huomasivat pitivät suunsa kiinni. Joku poika sai tietämättään kantaa´´ " nappia " olemuksessaan. Se oli kavereista hauskaa - ainakin niin kauan kuin kepponen selvisi. Tuo harmiton asia sopinee esimerkiksi elävästä, tarttuvasta uskosta. Meidän tulisi olla ikään kuin takiaisten levittäjiä. Missä liikumme elämästämme pitäisi " tarttua " lähimmäistemme olemukseen aito siunaus. Uskosta osaton voi saada kauttamme huomaamattaan uskon " takiaisen " mukaansa." Tietämättään hän voi kantaa taivaallista " takiaista " sisimmässään ja jopa levittää sitä. Lopulta usko tulee julkiseksi. Syntinen löytää Ystävän, Jeesuksen! Tähän mennessä en ole tavannut yhtään uskoon tullutta, joka olisi valittanut kohtaloaan tähän tapaan; " Minua kohtasi sellainen onnettomuus, että tulin uskoon!" Oletko sinä tavannut jonkun tällaiseen "onnettomuuteen" joutuneen? Olen varma, ettei sellaista olekaan. Sen sijaan olen tavannut monia, jotka ovat valittanut sitä, etteivät aikaisemmin löytäneet uskoa Jeesukseen.

 

 

Ystävät, olkoon rukouksemme: " Herra tee minusta tarttuvan uskon levittäjä! Auta minua löytämään sinua etsiviä ja puoleesi hapuilevia lähimmäisiäni. Johdata minua Pyhän Henkesi kautta päivittäin sellaisten luo lähimmäisteni luo, jotka etsivät sinua. Uudista nuutunut uskoni Henkesi voimalla. Pienessä elämässäni olen saanut nähdä Jumalan Hengen ilmeistä toimintaa. Olen nähnyt, miten ateistin elämä muuttuu silmänräpäyksessä, kun hän kohtasi Kristuksen! Ihmetellen nähnyt, miten rappioalkoholistin elämä voi muuttua hetkessä. Hän, joka ihmisten, jopa viranomaisten mielestä oli toivoton tapaus. Pienessä ajan rahdussa koki tuo rappiolle joutunut koki totaalisen elämän muutoksen. Kuka tai mikä sen sai aikaan? Ei yksikään ihminen. Sen sai aikaan Jeesus, maailman Vapahtaja. Tunnustan, että minulla on unelma. Tiedätkö millainen se on? Haluaisin nähdä ennen kuolemaani aidon, raikkaan ja väkevän hengellisen herätyksen! Vähempään en halua tyytyä! Muutoksen aika on nyt. Herra on sama eilen ja tänään! Tule mukaan levittämään taivaallista herätyksen " takiaista" rakkaan kansamme keskelle! Sinua tarvitaan! Kun olemme mukana, niin saamme nähdä ihmeellisen ajan.Silloin " kylväjä ja leikkaaja " saavat yhdessä iloita."