PERJANTAI

Ensimmäinen aamu leirillä pyörähti reippaalla mielellä käyntiin. Aamupäivällä saimme vieraaksi Oulusta evoluutioon ja maailman luomiseen perehtyneen ammattilaisen, joka piti meille kolme raamattutuntia dinosauruksista ja maailman historiasta. Muihin leiriläisiin tutustuimme ulkosalla tutustumisleikkien avulla, esimerkiksi juoksemalla ja jopa maassa raajoja heiluttelemalla. Iltapäivä koostui hieman enemmän toiminnasta. Ryhmäkilpailun vei kakkosryhmä keräämällä 34 k-kirjaimella alkavaa tavaraa. Saunomassakin käytiin ja illalla kokoonnuttiin iltanuotiolle, johon 1.ryhmäläiset olivat kehitelleet yhdessä monipuolista ohjelmaa, johon sekä leiriläiset, isoset että ohjaajatkin pääsivät mukaan osallistumaan. Ennen nukkumaanmenoa rauhoituimme iltatilaisuudessa ja kirjoitimme jokainen omat psalmimme Jumalalle. Niissä saimme purkaa Jumalalle ajatuksiamme, olivat ne sitten surullisia, iloisia, kiitollisia tai vihaisia. Ja näin oli ensimmäinen täysi päivä takana ja leirin väki painui yöpuulle.

-Rebekka-isonen