MAANANTAI

 Maanantaina aamupäivä sujui kuta kuinkin samalla tavalla kuin muinakin päivinä eli raamisten merkeissä. Iltapäivällä kuitenkin pihaan kurvasi linja-auto, ja leiriläiset luulivat lähtevänsä luontoretkelle. Linja-autokuski näytti ja kertoi meille Larsmon nähtävyyksistä paaaljon mielenkiintoista asiaa, mutta lopulta nähtävyys- ja luontoretki paljastuikin paintball-iltapäiväksi.Haha! Ryhmät kisailivat toisiaan vastaan, ja lopulta voittajaksi selviytyi ryhmä numero viisi. Vaikka moni palasi takaisin lähetyskodille muutaman mustelman rikkaampana, oli värikuulapyssyily kuitenkin hauska kokemus! Osa tuli huomaamaan myös sen, että panoksissa oleva elintarvikeväri näyttää ihan mukavalta, mutta maistuu suussa pahalta... 
Iltahetken teemana oli tänään lähetystyö. Saimme kuulla ohjaajien mielenkiintoisia stooreja ympäriämpäri maailmaa.
- Hanna